Vuokratyön tekeminen on monelle tuttua tänä päivänä. Se ei ole enää tuntematon käsite, vaan normaali tapa työllistyä. Yhä useampi yritys toimii yhteistyössä jonkin henkilöstöpalvelualan yrityksen kanssa, joka huolehtii asiakasyritysten henkilöstöresursoinneista. Meitä henkilöstöpalvelualan yrityksiä - ja siten myös toimintatapoja on lukuisia. Ajattelimme nyt hieman kertoa meidän toimintatavoistamme ja siitä, miksi sinun kannattaisi työllistyä nimenomaan Barona IT:lle. Tarkastellaan toimintaamme vaihe vaiheelta.
Työn hakeminen Barona IT:ltä
Nettisivuillemme päivittyy jatkuvasti uusia ja monipuolisia IT-alan työtehtäviä. Olemme lukuisten eri IT-alan yritysten rekrytointikumppani ja siten meillä on aina joku haku päällä – usein kymmeniä erilaisia samanaikaisesti. Olet sitten etsimässä itsellesi harjoittelupaikkaa, ensimmäistä työpaikkaa valmistuttuasi, vähän jo haastavampaa tehtävää tai asiantuntijatason roolia - meiltä niitä löytyy!
Tarjoamme sekä osa-aikaisia, kokoaikaisia, määräaikaisia että toistaiseksi voimassaolevia työsuhteita. Työllistämme henkilöitä teknisen tuen rooleihin, muun muassa service deskin, lähituen ja tietoliikenteen työtehtäviin. Lisäksi tarjoamme myös projektiluonteisia töitä erilaisiin roll-out -asennusprojekteihin, joissa tehtävät koostuvat esimerkiksi useiden kymmenien työasemien tai käyttöjärjestelmien uusimisesta ja asentamisesta. Kauttamme on mahdollista työllistyä myös asiantuntijatasoisiin tehtäviin, sillä rekrytoimme henkilöitä esimerkiksi järjestelmäasiantuntijarooleihin.
Avoinna olevien työpaikkojemme määrä vaihtelee ajankohdasta ja paikkakunnasta riippuen. Välillä tuntuu, että etsimme useita osaajia samaan aikaan tietylle paikkakunnalle lukuisiin eri tehtäviin, toisinaan on taas rauhallisempaa. Siksi suosittelenkin sinua jättämään meille avoimen hakemuksen, vaikka sopivaa tehtävää juuri nyt ei ole auki. Barona IT:llä työskentelee 30 konsulttia ja me käymme hakemuksia läpi jatkuvasti. Etsimme koko ajan sopivia matchejä työntekijän ja työpaikan välille. Jättämällä siis hakemuksen meille, varmistut siitä, että joku muu, sinun lisäksi yrittää etsiä sinulle sopivaa työpaikkaa: anna meidän auttaa työllistymisessäsi!
Haastatteluprosessi
Me Baronalla arvostamme asiantuntevaa, luotettavaa, mutta rentoa tapaa tehdä töitä. Sama toimintaperiaate näkyy myös haastatteluprosessissamme. Haastattelun ei ole tarkoitus olla tiukka ja vakava tentti, vaan mukava keskustelu sinusta ja sinun osaamisestasi, sekä meistä ja meidän työmahdollisuuksistamme. Näet yleensä haastattelevan konsultin kasvot jo ennen haastatteluun tuloasi, sillä käytämme suurimassa osassa rekrytoinneissamme videohaastatteluja, jotka rekrytoiva konsultti on luonut. Varsinainen Hhaastatteluprosessimme on kaksivaiheinen: ensimmäinen järjestetään meillä Baronalla ja toinen asiakaskohteessa. Pääset siis haastatteluprosessin aikana näkemään asiakkaamme toimitilat ja kyselemään vielä tarkempia tietoja sinua askarruttavista asioista.
Haastattelu pidetään aina rauhallisessa tilassa ja siihen varataan riittävästi aikaa. Sinun ei tarvitse jännittää sitä, saatko annettua itsestäsi oikean mielikuvan haastattelijalle 15 minuutissa. Olemme aidosti kiinnostuneet sinusta ja osaamisestasi, siksi varaamme haastatteluun kunnolla aikaa. Jätäthän meille hakemuksesi, tutustumme sinuun mielellämme!
Noora Partala - HR Consultant
noora.partala@barona.fi
+358 40 558 4069
Aiheet: Techsupport