BIT Meets -artikkelisarjassa tutustumme erilaisiin IT asiantuntijan työtehtäviin. Nyt pääsemme tutustumaan Joona Ruokoseen, joka työskenteli alkuun 1,5-vuotta Baronan kautta määräaikaisessa työsuhteessa, jonka jälkeen hänet rekrytoitiin asiakasyrityksemme vakituiseksi työntekijäksi.
Kohti unelmia
”Riskejä on otettava, jos haluaa tavoitella unelmiaan”, totesi Joona, joka otti tietoisen riskin vaihtaessaan vakituisen työnsä määräaikaiseen työhön unelmiensa yritykseen.
Joona Ruokonen työskentelee Haminassa sijaitsevassa palvelinkeskuksessa Data center hardware operations engineer -roolissa. Tätä ennen hän työskenteli noin kolmen vuoden ajan tietoliikenne - ja IT asiantuntijana vakituisessa työsuhteessa, kunnes törmäsi Baronan työpaikkailmoitukseen. Ilmoituksessa ei mainittu yrityksen nimeä, mutta koska Joona tunsi Haminan ja sen yrityskannan, hänen ei ollut vaikea päätellä mistä yrityksestä oli kyse. Joona oli aina halunnut työskennellä kyseisessä yrityksessä, joten vaikka tehtävä oli määräaikainen, hän oli valmis ottamaan riskin. Hän haki tehtävään ja tuli valituksi. Joona halusi päästä edes vähän oven välistä kurkistamaan, millaista työskentely asiakasyrityksessä olisi ja ajatteli, että riskejä on otettava, jos haluaa tavoitella unelmiaan.
”Täällä työskentely on aivan mahtavaa, tämä on paras paikka, missä olen koskaan ollut enkä tiedä, missä mieluummin olisin!”
Baronan työntekijänä
Baronan kautta työllistymisen Joona koki helpoksi tavaksi päästä näkemään, minkälainen yritys on ylipäätään työskennellä ja millaista työn tekeminen siellä on. Hakuprosessi asiakasyrityksen vakituiseksi työntekijäksi ei ollut yksinkertainen. Hän kävi läpi saman pitkän tien kuin kaikki muutkin, vaikka olikin jo tavallaan talon sisällä. ”Tänne valitaan aidosti vain alan huiput, joten vaikka osaamisesi olisikin hyvä, taso ei välttämättä riitä siihen, että pääsisi kaikki haastattelukierrokset ja tehtävät läpi”, toteaa Joona. Hän kokee, että hänelle oli suurta etua siitä, että hakiessaan hän tunsi yrityksen toimintatavat, ihmiset ja hakuprosessin – hän tiesi, mitä tuleman piti. Joona ei tiedä olisiko hän tullut valituksi ilman, että oli työskennellyt talossa ensin määräaikaisesti:
”Jos en olisi ollut alkuun määräaikaisena työntekijänä Baronan kautta, tuskin olisin nyt täällä.”
Joonan työnkuva on säilynyt samana eikä hän juurikaan huomaa eroa siinä, kun hän työskenteli samassa tehtävässä Baronan työntekijänä – henkilöstöedut ovat nyt paremmat, niistä asiakasyritys onkin maailmalla tunnettu. ”Voin suositella Baronan kautta työllistymistä, minulle mahdollistui tätä kautta vakituinen työ unelmieni yrityksessä.”
Joonan vinkit IT alan osaajille:
”Linux osaamista ja sen harjoittelua suosittelen, koska sitä ei koulussa paljoa käydä läpi, vaikka kävisikin teknillisen koulutuksen. Reilusti yli 90 % koko maailman internetistä ja siihen liittyvästä pyörii Linuxilla, joten osaajia tarvitaan varmasti myös tulevaisuudessa.”
Aiheet: Työntekijätarina tech