Koulun penkiltä suoraan IT-alan töihin

Meet our pioneers -artikkelisarjassa tutustumme erilaisiin IT-asiantuntijan työtehtäviin. Nyt pääsemme tutustumaan Anni Järviseen, joka työllistyi suoraan koulun penkiltä Technical Engineeriksi. Lue, millaista on työskennellä Barona IT:n työntekijänä joustavalla sopimusmallilla ja miten Anni päätyi valmistuttuaan nykyisiin tehtäviin.

Anni Järvinen valmistui IT tradenomiksi helmikuussa 2018, jolloin hän alkoi etsiä oman alan työpaikkoja eri työnhakusivustoilta. Hän törmäsi Baronan työpaikkailmoitukseen ja haki tehtävään. Hänestä oli ensisijaisesti tärkeää päästä oman alan töihin kiinni.

Hakemuksen lähetetyksen jälkeen Baronalta oltiin Anniin yhteydessä todella nopeasti. Puhelinhaastattelussa Anni kertoi, että lähituen työtehtävät kiinnostaisivat häntä enemmän kuin tehtävä, johon hän alun perin haki. Tätä kautta Anni kuuli nykyisestä työpaikastaan ensimmäisen kerran ja hänet ohjattiin haluamalleen urapolulle.

 

ÄLYTTÖMÄN MUKAVAA HOMMAA

Anni työskentelee Fujitsulla lähituen tehtävissä teknisenä asiantuntijana ja kertoo viihtyvänsä hyvin: ”Kollegani auttavat minua aina tarpeen tullen ja he ovat ottaneet minut todella hyvin porukkaan mukaan.”

Hän tekee töitä Fujitsulle Baronan työntekijänä, mutta se ei juuri näy työssä. ”Menen muiden Fujitsun työntekijöiden mukana, eikä minua kohdella mitenkään erilaisena. Meillä on todella hyvä tiimi ja tiimihenki, töissä on aina hauskaa.”

Anni on päässyt osallistumaan Fujitsun koulutuksiin ja kokee, että hänellä on samat edut kuin muillakin. Anni on myös huomannut, ettei AMK-tutkinto loppujen lopuksi opettanut käytännön tekemiseen. 

”Käytännössä tämä työ on niin erilaista eikä ikinä tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan! Se voi olla melkein mitä vaan, ja opin jatkuvasti uusia juttuja. Tämä on ihan älyttömän mukavaa hommaa”, hän sanoo.

 

VAIVATON TAPA TYÖLLISTYÄ

 Anni työskentelee niin sanotusti joustavalla sopimusmallilla, jossa työtunnit voivat vaihdella viikoittain. Anni on kuitenkin työskennellyt viime ajat kokoaikaisesti, sillä töitä on tällä hetkellä paljon. Annia ei huolettanut työllistyä tällaisella sopimusmallilla, sillä hän koki, että hänelle kerrottiin jo haastattelussa arvioitu työmäärä reilusti, ja hänelle oli tärkeää päästä heti työelämään ja saamaan alan työkokemusta.

”Ei vastavalmistuneena oikein voi olettaa saavansa heti vakiduunia, ensin pitää olla työkokemusta”, Anni toteaa.

Baronan kautta työllistyminen on ollut Annista todella vaivatonta. ”Näen netistä palkkanauhat ja saan työtunnit todella kätevästi merkattua, ei ole ollut mitään epäselvyyksiä. Tiedän aina kenelle soittaa, mikäli minulla olisi jotain asiaa tai murheita.”

Hän arvostaakin sitä, että kaikki on niin selkeää, eikä mistään tarvitse murehtia. Hän menee kotiin, merkkaa tunnit järjestelmään ja se on siinä. ”Ei tarvitse tehdä mitään sen ihmeempää”, summaa Anni.

”Olen suositellut Baronaa työnantajana kavereilleni, joita valmistuu jatkuvalla syötöllä. Olen kertonut, että löysin Baronan kautta duunia ja se onnistui todella helposti: laitoin hakemusta menemään, homma hoitui ja nyt olen työelämässä.”

Aiheet: Työntekijätarina tech

Kirjoittanut:

Anni Järvinen

Uusimmat kirjoitukset